Minulla on vapaa viikonloppu, ja pitäisin siis olla tyytyväinen, levätä ja ladata akkuni.

Tiedän ja olen myöskin saarnanut muille montakin kertaa kuinka tärkeä se on että me tosiaan pidämmekin vapaata, ja vielä hyvällä omatunnollakin, kun ja jos me kerran saamme mahdollisuuden siihen.

Mutta saarnaaminen muille on helppoa, vasta silloin kun yrittää itse elää opetuksiansa mukaan tulee totuus vastaan. Ei se olekaan niin helppoa!

Kierroksien vähentäminen on luultavasti pian tärkein konsti jota pitäisi osata nykyisessä yhteiskunnassa.

Kaikki kun antavat  ymmärtää kuinka tehokkaita ovat, ja kuinka paljon ovat saaneet aikaan, ja sellainen kun minä, joka ei olekaan niin armottoman tehokas, tuntee pian itsensä aika hyödyttömäksi!

Ja silloin, kun jo viikolla tuntuu siltä että enemmän olisi pitänyt tehdä, voi tuntua miltei mahdottomalta kytkeä työnajatukset ja suunnitelmat pois pyhän aikana ja vain levätä.

Totuus on tietenkin, että sellainen päivä ei tulekaan, kun voisi sanoa että tänään olen tehnyt aivan kaiken mikä joku olisi voinut minulta odottaa.

Jos jää miettimään että tuliko nyt tosiaan kaiken tehtyä, tulos on varma: lepääminen muuttuu levottomuudeksi!

Muistan kerran, kun veli Herrassa kysyi minkälaiset minun työnaikani ja muut työni olosuhteet ovat. Vastasin rehellisesti hänen kysymyksiinsä, hän mietti hetken, ja sanoi sitten: "Tuo ei ole ihmisen työtä!"

Ja minä vastasin heti: "Ei tietenkään, se on Jumalan työ!"

Sen minun täytyy nyt vain muista. Tämä ei ole kiinni siitä teenkö minä työtä yötä päivää kunnes pumppu pysähtyy.

Herran siunauksesta se on kiinni, tuleeko elämästäni ja työstäni hedelmää tai eikö tule.

Tämä on Herran valtakunta, Herran voima, Herran työ.

Ja jos tarpeeksi paljon ja monta kertaa muistutan itseni tästä niin yksinkertaisesta ja vaikeasta asiasta, ehkä voin huomenna pitää todellisen lepopäivän Herran kunniaksi!