Mietteitä työnteosta ja syömisestä…

Päivän lehdessä oli Juha Ruusuvuoren kirjoittama kolumni, jossa hän huumorilla ja sanavalmiudella mietiskeli tätä meidän nykyistä yhteiskuntaamme.

Muun muassa hän ehdotti robottien käyttöä monissa sellaisessa ammateissa, jotka ilmeisesti eivät enää kelpaa suomalaisille huonon palkan tai muiden syiden takia.

Raamatunpaikka tuli heti mieleen – sellainen karu ja käytännöllinen paikka, josta en tietääkseni koskaan ole kuullut saarnaa.

On valitettavasti olemassa aika monta sellaista raamatun sanaa, joita me saarnamiehet ilmeisesti parhaamme mukaan yritämme välttää…

Tämä oli siis päivän sana: ”Sillä jo silloin, kun olimme teidän tykönänne, me sääsimme teille, että kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä!

 

Muistan kun olin käynyt kolmatta luokkaa kansankoulussa, ja polkupyöräni alkoi kesällä tuntua pieneltä.

Ilmoitin iskälle, että nyt minun pitäisi saada uuden, isomman, ja isäukko tyynesti vastasi, että uusi pyöräsi on tuolla metsässä, siitä vain kun menet hakemaan sen sieltä!

Keräämällä ja myymällä marjoja, ensi sijassa puolukkaa, haave uudesta polkupyörästä sitten toteutui – isä tosin sitten auttoi, kun puolet tarvittavasta rahasta ponnistuksieni huolimatta jäi puuttumaan.

 

Työnteko oli siis kodissani itsestään selvä osa elämästä.

Kesälomalla suuri osa ajasta meni kalastukseen, ei siis mihinkään huvikalastukseen, saalis joko syötiin tai myytiin.

Sitten tietenkin myös heinätyö, josta en erityisemmin pitänyt, piti hoitaa pois päivänjärjestyksestä kun sen aika tuli.  Siihen aikaan tiesimme, mistä heinäkuu on saanut nimensä!

Ja aina kun ei ollut muuta, tärkeämpää, tekemistä, niin sitten oli mentävä metsään marjoja keräämään myyntiin.

 

Viisitoistavuotiaana kun pääsin koulusta rupesin metsätöihin, moottorisahalla joka painoi kymmenen kiloa.

Setsemäntoistavuotiaana lähdin pois kotoa ja menin ensin ammattikurssiin, sitten telakkatöihin.

Enkä minä koskaan, en missään vaiheessa, jäänyt miettimään, että onko tämä nyt kivaa, onko tämä nyt hauskaa, onko tämä nyt miellyttävää, voinko minä nyt tässä kehittää edellytyksiäni mahdollisimman tehokkaalla tavalla.

Kysymys oli pelkästään siitä, että työpaikka pitää olla, että siitä saa rahaa sen verran että pystyn elättämään itseni!

Hauskat ja miellyttävät asiat tehtiin sitten vapaa-ajalla.

Työtön olen ollut yhteensä kolme viikkoa elämässäni. Olin valmis ryhtyä mihin lailliseen työhön tahansa mieluummin kuin olla työtön.

Näin minut oli kasvatettu, ja olen siitä kiitollinen!.

 

Joskus, kun kuulen nykyajan kommentteja töistä ja työpaikoista, minun on vaikea ymmärtää miten ajattelu on voinut muuttua näin paljon näin lyhyessä ajassa.

”En minä ikinä lähtisin tuollaista työtä tekemään”

”Tuo on niin tylsää, tai niin likaista, että en nyt minä viitsisi sellaista tehdä”

”En minä nyt tuollaisella palkalla, silloin voin yhtä hyvin olla työtön”

”Joku muu saa kyllä lähteä vanhustenkotiin vaihtamaan vaippoja, minä en”

”En minä nyt ruumillista työtä ikinä tekisin!”

Ja niin edelleen.

 

Nykyään ilmeisesti ei riitä, että saa palkan, millä sitten voi ostaa ruoka ja vatteet ja maksaa vuokransa.

Ja minä en yksinkertaisesti ymmärrä miksei!

Ihminen elää nyt kerta kaikkiaan tässä maailmassa sillä ehdolla, että ”otsassa hiessä hän pitää leipänsä syödä”!

Tämä ei kuulosta siltä, että aina ja kaikkialla olisi kovinkaan hauskaa ja miellyttävää olla työssä, eihän?

 

Tämä, että työnteko ei kelpa joillekuille ihmisille, ei nyt sinänsä ole mitään uutta.

Siitä raamatunpaikasta, jota mainitsin, käy ilmi että jo kaksituhatta vuotta sitten oli olemassa sellaisia ihmisiä, jotka pitivät itsensä niin hienoina, lahjakkaina, tai muuten vain erikoisina, että eivät hyväksyneet mikä työtä tahansa. Mieluummin antoivat toiset elättää itsensä.

Apostoli tyrmää kaikki nämä mielenkuvitukset elämästä, joka olisi aina vain mukava ja helppoa, yksinkertaisesti sanomalla, että jos jollekulle työnteko ei maistu, ei sitten syöminenkään.

(Huomatkaamme nyt kuitenkin samalla, että sanassa myös sanotaan, että meidän on pidettävä huolen heistä, jotka sairauden tai iästymisen takia eivät enää pysty työntekoon, ja että nykyisessä yhteiskunnassa on paljonkin sellaisia, jotka epätoivoisesti etsivät työtä, mutta eivät ole löytäneet. Raamattu ei sano, että sellaisia ei saisi syödä! Mainitussa tekstissä apostoli puhuu sellaisista ihmisistä, jotka hyvin pystyisivät työhön, tai saisivat työtä jos haluaisivat, mutta eivät syystä tai toisesta vain viitsi mitään tehdä)

 

Nämä ajatukset eivät nyt ole minulle mitenkään uusia.

Ne tulevat mieleen joka kerta kun kuulen tai luen, että jotkut työt eivät enää kelpaa nuorille suomalaisille – yleensä ei nyt sanota, että eivät kelpaa, sanotaan hienosti etteivät kiinnosta…

Mikä niin ”ei kiinnosta”?

Jos jollakin sektorilla on työpaikkoja avoinna, niin kouluttakaa ihmeessä nuoreja työttömiä päteviksi tekemään niitä hommia, ja jos ei tämä heille kelpaa, niin Paavalin ohjeet voimaan!

 

Uusi polkupyöräni oli metsässä. Sen piti sieltä hakea, jos minä yleensä halusin sen saada.

Niin on sen jälkeen kaikki muukin ollut, on ollut lähdettävä työhön hakemaan vuokra- ja ruokarahat, ja myöhemmin myös rahaa velkojen maksamiseen ja perheen elättämiseen.

Ja tämä on se järjestys, joka Herra määräsi ihmiskunnalle syntiinlankemuksen jälkeen.

Ehkä me ihmiset juuri sen takia, että tämä on Jumalan säätämä järjestys, kapinoimme sitä vastaan.

Koko nykyinen ajattelu työstä, mikä se on, ja miksi me sen teemme – tai pitäisi tehdä – on luisunut ojalle pahan kerran, ja niin kuin aina, kun nousemme Herran tahtoa vastaan, hedelmä on sen mukainen….

 

 

Publicerad i Suomeksi
4 kommentarer på “Mietteitä työnteosta ja syömisestä…
  1. ChristofferS skriver:

    en viktig sak att minnas i denna diskussion är alla dessa snuttjobb som jag tidigare satt fast i (men inte nu längre). Jag tror att många här behöver upplysas om detta:

    Man söker jobb o hittar ett o får veta att det varar bara 6 mån eller ett år. Man vill fortsätta men det ”finns inte pengar”.

    Man söker ett nytt jobb o det är 1 år med möjlighet till fortsättning. Efter 1 år är man orolig. Ska jobbet fortsätta eller ej. Det kanske då fortsätter 1 år till.

    1 år senare är man igen tvungen att sluta o lämna de arbetskamrater som man trivts med (fast det kanske man inte borde få göra eftersom det inte ska vara kul på jobbet). Sedan är man arbetslös igen o söker o söker o hittar ett jobb som kanske varar hela 2 år med möjlighet till fortsättning.

    Efter 2 år slutar jobbet eftersom det inte ”finns pengar”. Man säger till sin arbetsgivare att man måste få jobba för att kunna leva men han säger ”jo jag förstår men vi har inte råd”. Hur tror ni det känns att leva så här i 20 år?

    Skäll inte på arbetslösa! De arbetslösa som inte vill jobba är ett litet fåtal av alla de som finns. De flesta (åtminstone akademiska) vill men blir utslängda mot sin vilja eftersom det inte ”finns pengar” eller eftersom allt i samhället är snuttifierat. Inget långsiktigt tänkande finns längre. Jag plågades av stora samvetskval under min tider som arbetslös o det är ett under att jag är vid liv idag

  2. Ingmar Rönn skriver:

    Ingen, som är villig att jobba, men inte får jobb, ska behöva känna sig sämre för det.
    Vilket jag också försökte framhålla i min text.

    Jag har dock faktiskt fått höra de arbetsvägrarkommentarer, som jag återger, och jag kan inte annat än säga, att det är något väldigt fel med den inställning, som de ger uttryck för.

    Jag vet inte hur stor del av de arbetslösa, som har akademisk utbildning, fler nu än förr är det i varje fall, inte heller har jag några specifika insikter i hur högutbildat folk ställer sig till att t ex sitta i en snabbköpskassa, om inget annat jobb finns att få.

    Följaktligen utgår jag från att du vet vad du talar om i det fallet.

    Att snuttjobb är ett elände är vi förmodligen alla överens om, utom de, som har till uppgift att maximera vinsterna, då, och flitfällor hör likaså till de tabbar i lagstiftningen som borde åtgärdas fortast möjligt.

  3. Läsare skriver:

    Det finns många snuttjobb idag och det är tungt för dem som snurrar i den karusellen länge. Å andra sidan kan t.ex. vikariat ofta vara inkörsporten till en arbetsplats så jag brukar ändå uppmuntra folk att söka vikariat eftersom det är ett bra sätt att komma sig in.

    Då det var lama under 90-talet var det väldigt svårt att få jobb, men många var då beredda att också ta jobb som ”låg under” deras utbildning. Då man ser tillbaka med facit i hand ser man att de nog ändå fått bra jobb så småningom – kanske det ändå imponerat på någon arbetsgivare att någon akademiker serverat pizzor en tid. Det visar att man vill jobba – en viktig egenskap för en arbetsgivare.

    Ett problem idag är kanske att många har svårt att helt enkelt lyda. Runt kaffebordet är alla jämlika, men i samma stund man reser sig från kaffebordet, är några chefer och andra underlydande och då är det bara att göra som chefen bestämmer, oberoende om det är fiffigt eller inte och denna bit är svår för många idag.

  4. Läsare skriver:

    Måste ännu tillägga att även jag i min barndom plockat lingon för att få ihop till olika saker. Det var då man insåg att det krävs ganska många resor till skogen innan man hade ihop det man behövde… Även detta en lärdom som varit till nytta genom livet.

Kommentera

E-postadressen publiceras inte. Obligatoriska fält är märkta *

*

Följande HTML-taggar och attribut är tillåtna: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>