Päivän YLEstä löysin seuraavan artikelin:
”Suomi on tällä hetkellä hybridisodankäynnin kohteena, sanoo tietoturva-asiantuntija ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll. Suomessa hybridisota on Limnéllin mukaan käytännössä mielipideilmapiiriin vaikuttamista, jota Suomessa tekevät useat maat, kuten Venäjä.
– Meidän on opittava elämään sen tosiasian kanssa, että olemme tarkoituksellisen informaatiovaikuttamisen kohteena koko ajan. Eikä tätä asiaa tule Suomessa hyssytellä, sanoo Limnéll, joka työskentelee Aalto-yliopiston kyberturvallisuusprofessorina ja tietoturvayritys Intel Securityn kyberturvallisuusjohtajana.
Laajasti käsitettynä hybridisota tarkoittaa sodankäynnin perinteisten ja innovatiivisten keinojen yhdistelyä. Sitä käydään fyysiseen voimankäyttöön perustuvan sodan kynnyksen alapuolella, jolloin sodan ja rauhan erottaminen toisistaan on aiempaa vaikeampaa.
– Nykyhetkelle on ominaista rauhan, kriisin ja sodan rajojen hämärtyminen eräänlaiseksi epävakauden alueeksi, jossa parhaillaan elämme, Limnéll sanoo.
Keinoja ovat esimerkiksi jatkuva ja pitkäkestoinen strateginen viestintä eli propagointi.”
Tämä kuvaa myös muutakin kuin Suomen tilanne Venäjän suurvaltapyrkimysten edessä.
Tällaista sotaa on käyty Kristuksen serakuntaa vastaan jo kymmeniä vuosia tässä maassa!
Mutta olemmeko oppineet elämään tämän tosiasian kanssa? Olemme oppineet vasta silloin, kun olemme oppineet tunnistamaan hyökkäykset, kun olemme oppineet tunnistamaan vihollisen pitkäkestoinen viestintä, siis paholaisen propaganda.
Olemme oppineet vasta silloin, kun osaamme vastata niinkuin Jeesuskin vastasi: ”Kirjoitettu on”, ja kun olemme oppineet pitämään kiinni Jumalan Sanasta huolimatta siitä, kuinka taitavasti vihollinen osaa laatia selityksiään.
Olemme oppineet vasta silloin, kun ymmärrämme että meitä vastaan koko ajan käydään, ja on jo kauan käyty, sota, joka on tähän asti pysynyt fyysiseen voimankäyttöön kynnyksen alapuolella, mutta joka kuitenkin, ja ehkä juuri sen takia, on yhtä tehokas, tai jopa vielä tehokkaampi, kuin suora vaino olisi.
Kun lukee Limnellin tekstiä, ja soveltaa sen nykytilanteeseen Suomen kristityssä kirkossa, ei voi olla huomaamatta kuinka osuva se on.
Minä ainakin olen valmis epäröimättä toteamaan, että me ilmeisesti nykyhetkellä emme ole oppineet elämään tämän tilanteen kanssa, mutta kysymykseni on: olemmeko me vieläkään edes oppimassa?
Siinäpä se onkin, tämä tämän kansan opettajat, – tällä tarkoitan papistoa -, jotka ovat harhauttaneet tai harhautuneet itse opissaan, ja tuovat turmiollista oppia kristikansan keskelle, siinä määrin, että voidaan hyvin samaistua Valit. 4:12 sanoihin.
“ Eivät olisi uskoneet maan kuninkaat, ei maanpiirin asukkaista kenkään, että vihollinen ja vainomies hyökkää sisään Jerusalemin porteista.”
Vainomies on ajanut suoraan monien seurakuntien avonaisista porteista sisälle, portin vartijat ovat “nukkuneet”, näin on salakavala oppi päässyt pikkuhiljaa soluttautumaan ja toimimaan moniin seurakuntiin.
Mutta Kiitos Jumalalle! ei vielä kaikkiin seurakuntiin!
Vuosikymmenien ajan meitä on opetettu epäilemään ja kyseenalaistamaan raamatun totuutta.
Tässä paholainen on onnistunut hyvin. Ja pahoin pelkään,
että tulee onnistumaan edelleenkin, jos emme ala taistelemaan puhtaan opetuksen, raamatun totuuden ja arvovallan puolesta.
Kiitos Herralle! On vielä muutamia harvoja sanan totuutta julistavia saarnaajia, joita ei vielä tämä paholaisen hapatus ole päässyt sekoittamaan.
Tästä minä kiitän Jumalaa! ja rohkaisen tällaisia puhujia pysymään totuudessa, muuten suuri osa tästä kansasta hukkuu.
Meillä oli kerran Terapia-yhtyeen CD-levy, en tiedä missä se nyt on. Siina albumissa he lauloivat näin: ”Älä usko mitään, älä usko mitään, älä usko mitään, mikä ei ole totta!”
Tässä on kai asian ydin.
Meidät kehoitetaan uskomaan monenlaisiin väitteisiin, ei sen takia että ne ovat totta, vaan jostakin muusta syystä.
Tämä kannattaa, tämä on hyödyllistä, tämä tuo turva, näin voit nauttia elämästä enemmän, usko näin, niin voit tuntea itsesi paremmaksi, ole tätä mieltä, niin pääset mukaan jengiin, jne.
Viis siitä onko se totta vai ei!
Niinpä niin. Helposti uskotaan ja otetaan vastaan se joka tuntuu hetkisen niin tavattoman hyvältä, mutta joka ei lopulta kuitenkaan anna meille yhtään mitään.
Voi kun se ”hyvän ja pahantiedon puu” näyttää edelleenkin niin suloiselta ja ihanalta katsella ja siitä on hyvä syödä ja kuinka se ”puu” antoi ymmärrystä. (Ihme kyllä – miksi ei Jumala!). Oliko syntiinlankeemus ensimmäinen kerta, hybridisotaa käytiin ? En tiedä! Mutta miksi me olemme niin taipuvaisia ottamaan kaiken opetuksen vastaan joltakin kuuluisalta julistajalta, joka tuo jotakin aivan uutta ja erikoista oppia, emmekä edes vaivaudu tarkistamaan, mitä Jumala on sanonut! Siihen samaan ansaan me lankeamme edelleenkin. Kyllä me olemme aika kummallista porukkaa!